lauantai 29. kesäkuuta 2013

Mietintöjä blogin suhteen

Joku ehkä saattoikin huomata että blogiini ei päässyt. Se oli jonkun aikaa näkyvissä vain minulle kun yritin miettiä mitä tekisin blogin kanssa.

Viime aikoina on ollut hyvin vähän aikaa blogille, eikä kirjoiteltavaakaan ole tullut mieleen niin paljoa. Olen pyöritellyt blogin sulkemis ajatuksella. Toisaalta tiedän että täällä on jonkin verran sellaista asiaa jonka haluaisin jättää esiin. Toisaalta minua taas häiritsee että olen aika rennosti kertonut välillä meidän elämästä ja tietty jakanut kuvia (vaikka en niitä yleensä paljoa laitakkaan).

Toistaiseksi blogi on avoin. Piilossa on vanhempia postauksia joiden kuviin haluan vielä lisätä copyright merkinnän. Voi olla että päädyyn johonkin ratkaisuun lähiaikoina, tai sitten mennään kuten ennenkin. Tietysti on aina mahdollisuus jatkaa salattuna, teidän lukijoiden kesken. Mutta sekin sotii sitä ajatusta vastaan että olen tänne kirjoitellut asioita jotka toivon että esim kantorepuista tietoa etsivät löytävät.

Onko muilla ollut tällaisia ajatuksia?